Kirja luo katsauksen suomalaiseen kuvataiteeseen 1940-1950-luvulla, jolloin perinne ja uudistumistarve kohtasivat rajulla mutta hedelmällisellä tavalla. Sotavuodet monine rajoituksineen leimasivat 1940-luvun alkuvuosia; näyttelytoiminta supistui ja materiaaleista oli pulaa. Samaan aikaan patriotismi korostui, ja taide pyrki antamaan oman panoksensa isänmaan puolustamiseen.

Kun taiteilijoille sodan jälkeen avautui mahdollisuus matkustaa taiteen kansainvälisiin keskuksiin, myös suomalainen taide-elämä alkoi saada modernismin vaikutteita. Lokakuun ryhmä uudistui, syntyi Prisma-ryhmä ja grafiikka hyväksyttiin vihdoin tasaveroiseksi taiteenlajiksi. Kausi oli yksi suomalaisen taiteen kiinnostavimpia, ja 1950-luvulla käynnistyi kehitys, joka seuraavilla vuosikymmenillä muutti käsitykset taiteen päämääristä ja keinoista täysin.